Kaupallinen yhteistyö: Winled Oy
Olemme aiemmin asuneet vain vuokra-asunnoissa, joissa valaistus on perustunut olemassaoleviin kiinteisiin valaisimiin ja ripustettaviin valaisimiin. Tähän rakennusprojektiin tultaessa meillä ei siis ollut juurikaan tietoa talon perusvalaituksen toteuttamisesta, erilaisista vaihtoehdoista ja huomioitavista seikoista (esim. valomääräsuositukset). Erityisesti talon julkisivun valaistukset ja olohuoneen korkean tilan valojen sijoittelu olivat meille iso kysymysmerkki. Halusimme taloomme modernin led-valaistuksen, mutta kaikki muu oikeastaan olikin epäselvää.
Koska meillä ei ollut valaistuksen suunnittelemiseen järkevää tietotaitoa ja toisaalta pöydällä oli iso määrä myös muita asioita suunniteltavina, päätimme panostaa ammattilaisten valaistussuunnitteluun. Kuulimme hirsitalotoimittajamme edustajalta Winledin valoista ja tätä kautta törmäsimme myös Winledin valaistussuunnittelupalveluun. Päädyimmekin lopulta hankkimaan sekä suunnittelun että itse valaistuksen heiltä.
Miksi valitsimme Winledin?
Talotoimittajan edustajalla oli omakohtaista kokemusta Winledin valaistuksesta omassa kodissaan ja hän kehui meille erittäin paljon valaisinten toimivuutta sekä takuutilanteiden sujuvuutta.
Winled oli meille entuudestaan tuntematon tuotemerkki/yritys, mutta tutustuessamme verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta meille tuli luottavainen olo yritykseen ja heidän kuvansa toteutetuista valaistuksista näyttivät erittäin hyvältä. Winledissä on myös kohtuullisen hyvä valikoima erilaisia led-valaisimia omakotitaloasumiseen.
Led-toimittajan valinta sai vihreää valoa myös sähkömieheltämme. Sähkömiehellämme on aikaisempaa kokemusta Winledin valoista ja hän kehui valoja mm. asennuksen ja erilaisten älykotimahdollisuuksien osalta. Halusimme sisällyttää kotiimme jonkin verran älykotiominaisuuksia (ja mahdollisimman paljon älykotivalmiuksia), valaistuksen osalta päädyimmekin sähköasentajamme ehdotuksesta Plejd-järjestelmään, joka mahdollistaa mm. langattomat katkaisijat, ohjaukset puhelimella, tallennetut valaistustilanteet sekä valojen toiminnan ajastimella tai astronomisella kellolla. Samantyyppisiä ratkaisuja on markkinoilla varmasti muitakin, mutta sähköasentajallamme oli kokemusta nimenomaan erityisesti Plejd-järjestelmästä. Sähköasentajamme mukaan Winledin valaisimet ovat yhteensopivia tällaisten älykotijärjestelmien kanssa.
Valaistussuunnittelu
Lyhyesti kuvattuna suunnitteluprosessi koostuu kohteen yksityiskohtia, valaistusvaatimuksia ja mieltymyksiä kartoittavasta ennakkotietokyselystä, alustavan valaistussuunnitelman luomisesta, alustavan suunnitelman läpikäynnistä (kuvat ja 3D) sekä valaistussuunnitelman päivittämisestä. Winledin sivuilta löytyy tarkemmin tietoa siitä kuinka heidän valaistussuunnittelupalvelunsa käytännössä toimii.
Meidän mielestämme Winledin valaistussuunnittelu oli sisällöltään ja toteutustavoiltaan oikein toimiva konsepti. Suunnitelman läpikäynti toteutettiin kätevästi Zoom-palaverina.
Millainen valaistus meidän hirsitaloomme sitten suunniteltiin? Emme haluneet juurikaan roikkuvia valaisimia, vaan lähinnä upotettavia pyöreitä led-valoja sekä jonkin verran valonauhaa mm. seinänrajaan korostamaan esimerkiksi ihanan hirsiseinän pintaa. Windled suunnitteli ja mallinsi kunkin tilan osalta niin mallin, koon, määrän ja valotehon osalta sopivat valaisimet. Paitsi valomäärät, myös kunkin valaisimen valaisualueet/-muodot varmistettiin erikseen jokaiseen tilaan soveltuvaksi ja riittäväksi tilan käyttötarkoitus huomioiden.
Perinteisten upotettavien ledien ja valonauhojen lisäksi Winled suunnitteli sisätiloihin mm. kohdevaloja korostamaan tiettyjä elementtejä talossa, kuten olohuoneen keskellä seisovia teräsportaita koivuaskelmineen. Ulos suunnittelimme Winledin kanssa perinteisten katosvalojen lisäksi muutaman seinään kiinnitettävän Hydra-valaisimen (tämän tyyppiset valaisimet tuntuvat nykyään olevan kovin suosittuja) sekä räystäisiin kohdevaloja, jotka tuovat talomme hirsiseiniä kauniisti esille myös pimeällä.
Saatu valaistusssuunnitelma oli oikein toimiva ja hyvin pitkälle juuri sitä mitä olimme toivoneetkin. Lopputuotoksena saimme kuvat 3D-suunnitelmasta (joka muuten myös helpotti muussa talomme suunnittelussa esim. sisustuksen osalta, sillä meillä ei talostamme vielä 3D-kuvia ollutkaan, vaikkakaan nämä Winledin kuvat eivät tietenkään aivan yksi yhteen talon oikeiden yksityiskohtien kanssa ole), valaisinpistekuvat sähköasennusten ja kattopaneelien asennuksen tueksi sekä tarjouksen suunnitelman mukaisista valaisimista. Ei muuta kuin tilausta sisälle ja valaisimia odottamaan!
Tilanne nyt
Valaisimet ovat sittemmin tulleet perille ja ovat osittain jo asennettuna ja käytössä. Näin syksyn pimetessä hyvä valaistus nostaa arvoaan ja näitä Winledin valoja ollaankin päästy nyt jo käyttämään ahkerasti ja ihailemaan hyvin suunnitellun valaistuksen luomaa tunnelmaa.
Voisimme palata lopputulokseen täällä blogissa siinä vaiheessa kun loputkin valot on saatu asennettua ja talossa alkaa muutenkin näyttämään jo valmiimmalta. Alla kuitenkin jo pieniä makupaloja päivästä, kun ensimmäiset valot saatiin ensimmäistä kertaa päälle.
- K & J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti