4.10.2020

ÄLYKÄSTÄ VALAISTUSTA HIRSITALOON

 Kaupallinen yhteistyö: Winled Oy

Olemme aiemmin asuneet vain vuokra-asunnoissa, joissa valaistus on perustunut olemassaoleviin kiinteisiin valaisimiin ja ripustettaviin valaisimiin. Tähän rakennusprojektiin tultaessa meillä ei siis ollut juurikaan tietoa talon perusvalaituksen toteuttamisesta, erilaisista vaihtoehdoista ja huomioitavista seikoista (esim. valomääräsuositukset). Erityisesti talon julkisivun valaistukset ja olohuoneen korkean tilan valojen sijoittelu olivat meille iso kysymysmerkki. Halusimme taloomme modernin led-valaistuksen, mutta kaikki muu oikeastaan olikin epäselvää.

Koska meillä ei ollut valaistuksen suunnittelemiseen järkevää tietotaitoa ja toisaalta pöydällä oli iso määrä myös muita asioita suunniteltavina, päätimme panostaa ammattilaisten valaistussuunnitteluun. Kuulimme hirsitalotoimittajamme edustajalta Winledin valoista ja tätä kautta törmäsimme myös Winledin valaistussuunnittelupalveluun. Päädyimmekin lopulta hankkimaan sekä suunnittelun että itse valaistuksen heiltä.

Miksi valitsimme Winledin?

Talotoimittajan edustajalla oli omakohtaista kokemusta Winledin valaistuksesta omassa kodissaan ja hän kehui meille erittäin paljon valaisinten toimivuutta sekä takuutilanteiden sujuvuutta.

Winled oli meille entuudestaan tuntematon tuotemerkki/yritys, mutta tutustuessamme verkkosivujen ja sosiaalisen median kautta meille tuli luottavainen olo yritykseen ja heidän kuvansa toteutetuista valaistuksista näyttivät erittäin hyvältä. Winledissä on myös kohtuullisen hyvä valikoima erilaisia led-valaisimia omakotitaloasumiseen.

Led-toimittajan valinta sai vihreää valoa myös sähkömieheltämme. Sähkömiehellämme on aikaisempaa kokemusta Winledin valoista ja hän kehui valoja mm. asennuksen ja erilaisten älykotimahdollisuuksien osalta. Halusimme sisällyttää kotiimme jonkin verran älykotiominaisuuksia (ja mahdollisimman paljon älykotivalmiuksia), valaistuksen osalta päädyimmekin sähköasentajamme ehdotuksesta Plejd-järjestelmään, joka mahdollistaa mm. langattomat katkaisijat, ohjaukset puhelimella, tallennetut valaistustilanteet sekä valojen toiminnan ajastimella tai astronomisella kellolla. Samantyyppisiä ratkaisuja on markkinoilla varmasti muitakin, mutta sähköasentajallamme oli kokemusta nimenomaan erityisesti Plejd-järjestelmästä. Sähköasentajamme mukaan Winledin valaisimet ovat yhteensopivia tällaisten älykotijärjestelmien kanssa.

Valaistussuunnittelu

Lyhyesti kuvattuna suunnitteluprosessi koostuu kohteen yksityiskohtia, valaistusvaatimuksia ja mieltymyksiä kartoittavasta ennakkotietokyselystä, alustavan valaistussuunnitelman luomisesta, alustavan suunnitelman läpikäynnistä (kuvat ja 3D) sekä valaistussuunnitelman päivittämisestä. Winledin sivuilta löytyy tarkemmin tietoa siitä kuinka heidän valaistussuunnittelupalvelunsa käytännössä toimii. 

Meidän mielestämme Winledin valaistussuunnittelu oli sisällöltään ja toteutustavoiltaan oikein toimiva konsepti. Suunnitelman läpikäynti toteutettiin kätevästi Zoom-palaverina.

Millainen valaistus meidän hirsitaloomme sitten suunniteltiin? Emme haluneet juurikaan roikkuvia valaisimia, vaan lähinnä upotettavia pyöreitä led-valoja sekä jonkin verran valonauhaa mm. seinänrajaan korostamaan esimerkiksi ihanan hirsiseinän pintaa. Windled suunnitteli ja mallinsi kunkin tilan osalta niin mallin, koon, määrän ja valotehon osalta sopivat valaisimet. Paitsi valomäärät, myös kunkin valaisimen valaisualueet/-muodot varmistettiin erikseen jokaiseen tilaan soveltuvaksi ja riittäväksi tilan käyttötarkoitus huomioiden.


Perinteisten upotettavien ledien ja valonauhojen lisäksi Winled suunnitteli sisätiloihin mm. kohdevaloja korostamaan tiettyjä elementtejä talossa, kuten olohuoneen keskellä seisovia teräsportaita koivuaskelmineen. Ulos suunnittelimme Winledin kanssa perinteisten katosvalojen lisäksi muutaman seinään kiinnitettävän Hydra-valaisimen (tämän tyyppiset valaisimet tuntuvat nykyään olevan kovin suosittuja) sekä räystäisiin kohdevaloja, jotka tuovat talomme hirsiseiniä kauniisti esille myös pimeällä.

Saatu valaistusssuunnitelma oli oikein toimiva ja hyvin pitkälle juuri sitä mitä olimme toivoneetkin. Lopputuotoksena saimme kuvat 3D-suunnitelmasta (joka muuten myös helpotti muussa talomme suunnittelussa esim. sisustuksen osalta, sillä meillä ei talostamme vielä 3D-kuvia ollutkaan, vaikkakaan nämä Winledin kuvat eivät tietenkään aivan yksi yhteen talon oikeiden yksityiskohtien kanssa ole), valaisinpistekuvat sähköasennusten ja kattopaneelien asennuksen tueksi sekä tarjouksen suunnitelman mukaisista valaisimista. Ei muuta kuin tilausta sisälle ja valaisimia odottamaan!

Tilanne nyt

Valaisimet ovat sittemmin tulleet perille ja ovat osittain jo asennettuna ja käytössä. Näin syksyn pimetessä hyvä valaistus nostaa arvoaan ja näitä Winledin valoja ollaankin päästy nyt jo käyttämään ahkerasti ja ihailemaan hyvin suunnitellun valaistuksen luomaa tunnelmaa.

Voisimme palata lopputulokseen täällä blogissa siinä vaiheessa kun loputkin valot on saatu asennettua ja talossa alkaa muutenkin näyttämään jo valmiimmalta. Alla kuitenkin jo pieniä makupaloja päivästä, kun ensimmäiset valot saatiin ensimmäistä kertaa päälle.



- K & J


3.10.2020

MIKÄ KESÄLOMA!?

Huhhuh niin sitä vain ollaan yhtäkkiä jo lokakuussa vaikka blogin puolella eletään vielä kesäloman odotusaikoja.

Kesälomamme osui tosiaan elokuulle, sopivasti viimeisille viikoille ennen tavoiteltua muuttoajankohtaa. Olimme päättäneet lähinnä budjettisyistä jättää timpurit pian pois ja talo oli, noh, rakennelma, joten tiedossa oli, että kesälomaviikoille ei tarvitse sen kummempia suunnitella, vaan kiirettä raksalla tulee pitämään. Me emme siis ainakaan voi valittaa että korona olisi meidän kesäloman pilannut. 

Elokuulle siis kiirettä odotetiin ja työtäyteisiä päiviä myös saatiin! Ensimmäinen "lomaviikko" eli timpureiden viimeinen työviikko meillä meni lähinnä timpureita avustaessa ja tarvikkeita hankkiessa. Viimeisiä laatoitushommia, katon panelointia ja keittiökalusteiden (!!) asennusta. Jes valmista pintaa, tämähän etenee! Soon-to-be upean keittiön lisäksi elokuun alussa saimme myös kovasti odottamamme Gradon teräsportaat ja lasikaiteet paikoilleen.

Omtekin kalustetoimituksissa isona plussana hyvä valmiustaso. Ensimmäiset kalusteet asennettiin timpurin kanssa ja loput itse! Omtekin Samille erityiskiitos kalusteista ja palvelusta. Sami oli aina apuna vastaamassa kysymyksiin, joita meiltä kyllä irtosi ihan riittämiin.

Kuvassa alakaappien värinä tummanharmaa. Vaihdettiin sävyä aika viime metreillä. Tämä on kyllä ollut hyvä valinta vaikka erilaisten harmaiden määrä keittiö-olohuone -akselilla etukäteen arveluttikin.
Siinä se nyt seisoo, keskellä olohuonetta. Nämä portaat ovat ainakin tähän asti osoittautuneet oikein hyväksi valinnaksi niin sijoittelun kuin itse tuotteen osalta. Kyseessä siis Grado Kaita.
Heti asennuksen jälkeen portaat suojattiin siksi aikaa, että loput isommat rakennustyöt saadaan sisällä valmiiksi.

Elokuun seuraavat viikot, J&K Opettele-ja-tee-se-itse Rakennuspalvelu (ei rek.) jatkoi raksalla operaatiota. Tässä vaiheessa "pianhan tämä on jo valmis!"-mieliala alkoi saada rinnalleen myös toisenlaisia säveliä, kun paine lähestyvästä muutosta (tai ainakin määräaikaisen vuokrasopimuksemme päättymisestä) ja töiden etenemisestä pikku hiljaa kasvoi. Tähän asti työvaiheet raksalla olivat olleet enemmänkin suuria linjoja ja selkeitä kokonaisuuksia, mutta nyt edessä odottikin melko kunnioitettava epämääräinen läjä erinäisiä pienempiä työvaiheita. Jo asennettujen listojen säätöä, maalaa seinä sieltä, vahaa toinen täältä, asenna X kpl reunalistoja, viimeistele kattopaneelit, tasoita ja maalaa seinänpätkä, asenna keittiön sokkelit... lista tuntui vain kasvavan sitä mukaa kun edellisiä tehtäviä saatiin tehtyä. Onneksi jonkin verran myös apuvoimia saatiin.

Tässä yksi ns. pienempi homma, aulan välipohjan reunojen vanerien ja kipsilevyjen reunojen sahaus. Ei mennyt muuten tämäkään ihan ykkösellä maaliin J&K Opettele-ja-tee-se-itse Rakennuspalvelulla.
Valumiehellä oli käynyt ns. pöljä päivä ja lattia oli sen verran tasainen ettei tarvittu tasoitetta koko lattialle vaan epätasaisuudet saatiin hoidettua paikoin hiomalla ja tasoittamalla.

Tällainen vähän aktiivisempi osallistuminen rakennustöihin edes näin "loppuvaiheessa" on erittäin opettavaista ja saa tuntemaan talon vielä paljon enemmän omakseen ja edes osittain oman työn tulokseksi. Ihmisillä on toki hyvin laajalla skaalalla erilaisia lähtökohtia rakentamiseen/rakennuttamiseen erityisesti oman osaamisen ja kokemuksen, budjetin ja ajankäytön suhteen, mutta meidän tapauksessa tässä tee-se-itse -loppuvaiheessa on ehkä kolme sellaista kolikon kääntöpuolta (melko jännä kolikko), jotka on hyvä tiedostaa:

  • Kokemuksen puute ja ne peukalot keskellä kämmentä. Suunnitteluun ja toteutukseen menee usein enemmän aikaa kuin ammattilaisilla.
  • Itselleen tehdessä sitä tuppaa olemaan paljon kriittisempi ja vaativampi työn jäljen suhteen. Ja jos J:ltä kysytään, silloin kun jotain tehdään niin pyritään tekemään sitten viimeisen päälle. On ihan mahtavaa nähdä oman työn jälki, etenkin kun sen voi nähdä useampaan otteeseen, jos purkaa ja tekee uudelleen (niin kuin me).
  • Valintojen ja sisutuksen suunnittelu: Rakennuspuuhat työmaalla veivät hyvin pitkälti sen ajan, mitä olisimme mielellämme loppuvaiheessa käyttäneet esimerkiksi sisustussuunnitelmien viilaamiseen tai pihasuunnitteluun. Tai vanhojen kalusteiden myyntiin ja uusien hankintaan. Sen sijaan esimerkiksi sisustusvalinnat ovat osittain edelleen kesken ja pihatyöt odottavat lunta ja sen sulamista. 


Eikös tämä kodinhoitohuone ole jo melkein muuttokunnossa?
Nyt näyttää jo hieman lupaavammalta.

"Loman" tärkeimpänä tuotoksena saimme saimme asennettua Pergon upeat vinyylilaatat alakertaan, maalämpö hyrräämään, sähköt sisälle muutaman pistorasian ja kattovalon kera sekä wc ja hanat käyttöön. Tilanne on tuosta lomasta edennyt hyvinkin (tästä lisää myöhemmin), mutta vielä on paljon pientä tehtävää.




- J & K