
Mitäs täällä ollaan sitten puuhattu?
- Rakennuslupa myönnettiin joulukuun lopulla ja tuli lainvoimaiseksi loppiaisen aikaan. Lupahakemusprosessi sujui yllättävän kivuttomasti Oulun kaupungin rakentamisen sähköisen lupapalvelun kautta; rakennuslupa helähti ilman sen kummempia muutosvaatimuksia tai huomioita, lähinnä lupapalveluun lähetettävien liitteiden määrämuotoisuus aiheutti pientä saikkausta. Kun lupahakemus oli lähetetty, päätös tuli jo parin päivän kuluttua!
- Heti tammikuun alussa vastaava työjohtajamme kilpailutti maatyöurakoitsijat. Vastaava laati yhdenmukaiset tarjouspyynnöt ja varmisti mm. pääsuunnittelijalta ja LVI-suunnittelijalta, että tarjouspyynnössä kuvattu työn sisältö on riittävän kattava. Tämä helpotti huomattavasti urakoitsijoiden tarjousten vertailua, vaikkakin osa maatyöurakoitsija hinnoittelee työnsä yksikköhinnoin ja osa kiinteillä hinnoilla. Päädyimme mm. budjetin seurannan helpottamiseksi kiinteähintaiseen tarjoukseen.
- Kävimme Hirsisetin kanssa palaveeraamassa tarkemmista perustus- ja pystytystöiden aikatauluista. Kävimme samalla läpi myös joitain talon rakenteellisia ratkaisuja, mm. erkkerin katon ja pääalueen katon liitoskohtiin liittyen. Hirsisetin esittämät rakenteelliset ratkaisut kuulostivat ja näyttivät hyvältä. K jännitti, että avoimeen olohuoneeseemme olisi vaadittu useampi pilari keskelle huonetta, mutta pilareita tarvitaankin vain yksi!
(J puolestaan kelpuuttaisi vaikka 10 pilaria tummiksi maalattuina ja rakentaisi olohuoneesta esteradan.)
![]() |
Pilareita Pinterestistä |
- Kävimme Hirsisetin kanssa läpi myös ikkuna- ja ovitilaukset, vahvistimme niiden koot ja mallit sekä valitsimme värit. Jo nämä tuntuivat isoilta päätöksiltä tässä vaiheessa, etenkin kun talon ulkopuolen käsittelystä ja väristä ei ole vielä selkeitä päätöksiä tehty (asemakaava edellyttää tummaa, mutta tarkempi värivalinta on vielä auki). Ikkuna- ja ovivalinnat saatiin kuitenkin suhteellisen helposti tehtyä ja näiden osalta on innostunut fiilis, toivottavasti valinnat osoittautuvat myös pidemmän päälle hyviksi.
- Kerromme valinnoista tarkemmin tulevissa kirjoituksissa. Ikkunat tulevat kuitenkin Ruhkalalta ja ovet (myös väliovet) Artopinelta.
- Kun tontti oli jyrsitty ja maatyöt kolkuttivat ovella, kävimme vastaavan kanssa merkkailemassa talon ja autotallirakennuksen nurkkapisteitä tontille. Ensimmäisen kerran edes vähän tuntui siltä, että projekti alkaa konkretisoitumaan, kun pääsimme mm. "käymään saunassa" tulevassa kodissamme!


- Aloituskokous saatiin hoidettua viime viikon tiistaina. Koska näin puunkaadon jälkeen havaittiin, että tonttimme viettää sivusuuntaisesti enemmän kuin oltiin ajateltu, päädyttiin aloituskokouksessa laskemaan hieman lattiakorkoa.
- Maatyöt päästiin aloittamaan heti aloituskokouksen jälkeen ja ovat parhaillaan käynnissä. Tällä hetkellä mm. viemärit ja muut putket on saatu vietyä rakennuksille. Joku teistä kolmesta lukijasta onkin saattanut jo sosiaalisen median puolella sattumoisin törmätä tontillamme pyöriviin Salaojamestareihin.
- Kun loput maatyöt, kuten mm. sorapatja ja salaojaputkitus, on saatu valmiiksi, päästään vihdoin perustusten tekoon!


Tämmöisiä kuulumisia siis tänne tällä kertaa. Viikot menevät vaudilla ja viikonloppuja odotamme malttamattomina. Meille viikonloput tarkoittavat nykyään erityisesti sitä, että tontille on mahdollista ehtiä päivänvalon aikaan. Arki-iltojen harrastukseksi onkin pikkuhiljaa muodostunut otsalamppujen kanssa hapuilu muuten toistaiseksi pimeällä tontilla. Kunnon talvea myös edelleen odotellaan, jotta hiihtokauden saisi vihdoin ja viimein kunnolla startattua. Toisaalta rakennusprojektin kannalta kelit ovat tänä talvena olleet hyvinkin suotuisat, joten toivottavasti säät pysyvät rakentajille otollisena myös lähitulevaisuudessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti